Tarinamme

Tarinamme
LAULAJA-LAULUNOPETTAJA EEVA SAARENPÄÄ

Tarinamme - Laulustudio Laulunlahja

“Olisipa joku neuvonut tämän minulle jo kymmenen vuotta sitten”, lausui hiljattain eräs uusi lauluoppilaani. Yhtä hyvin tuo lause olisi voinut tulla omasta suustani. 

Teatteriharrastus viitoitti tietä laulajan uralle

Olen laulanut niin kauan kuin muistan.

Aloitin alakouluikäisena lapsikuorossa, siitä harrastus jatkui kuoron nuorisokvartettiin. 16-vuotiaana aloitin laulutunnit.

Lukiolaisena aloitin teatteriharrastuksen kotipaikkakunnallani. Tämä olikin erittäin merkittävää ammatillisen polkuni muodostumisessa, ja nimirooli Rodgers&Hammersteinin musikaalissa “Tuhkimo” viitoitti tieni laulun ammattiopintoihin.

Lukion jälkeen suoritin muusikon tutkinnon Kuopion konservatoriossa, laulunopettajanani Heli Paananen. Sen jälkeen jatkoin Jyväskylän AMK:n varhaisiän musiikkikasvattajan opintoihin, mutta laulu ja esiintyminen veivät kuitenkin täysin mennessään ja vaihdoin pääaineeksi jälleen laulun. Viimeiset vuodet olin Ritva Auvisen oppilaana valmistuen muusikoksi erinomaisin arvosanoin.

Päämääränä oopperalaulajan ura

Kirkas päämääräni oli oopperalaulajan ura. Suunnitelmanani oli hakeutua Keski-Eurooppaan opiskelemaan, ja vuonna 2013 sain opiskelupaikan Sveitsistä Luzernin korkeakoulusta.

Opiskeluaika Luzernissa oli äärimmäisen tärkeää sekä ammatillisen että henkilökohtaisen kehittymiseni kannalta. Korkeakoulun yhteistyöprojekti Luzernin teatterin kanssa toi minulle heti pääroolin projektissa “Don Juan” ja avasi ovet pitkäaikaiseen sijaisuuteen teatterin kuoron sopraanossa. Opin paljon sveitsiläisten työmoraalista, opiskelutavasta ja positiivisesta asenteesta kehittymiseen ja itsensä kehittämiseeen.

Laulunopettajani Hans-Jürg Rickenbacherin suosituksesta päätin suorittaa vielä laulunopettajan tutkinnon oman osaamiseni täydentämiseksi. Tämä osoittautui yhdeksi elämäni merkittävimmistä päätöksistä.

Tarinamme – Laulustudio Laulunlahja syntyy

Laulun didaktiikan opettajani Evi Gallmetzeriltä sain vihdoin vastauksia kysymyksiin ja avoimiin aukkoihin, joita olin kantanut mukanani koko laulunopiskelu- ja ammattiurani ajan. Kaikki laulunopettajani ovat olleet minulle rakkaita ja tärkeitä ja olen oppinut heiltä runsaasti. Kuitenkin vasta Evin selkeä, systemaattinen tapa selittää keho-/ääni-instrumentin toiminta sekä opetuksen analysointi saivat palaset lopullisesti loksahtamaan paikoilleen.

Tätä selkeyttä haluan jakaa nyt oppilailleni. Palattuani juurilleni Etelä-Savoon perustin oman Laulustudion kotimme yhteyteen. Nimi “Laulunlahja” kuvaa yksinkertaisesti sitä, mitä haluan jakaa oppilailleni. Olen onnellinen mahdollisuudesta saada jakaa oppimaani omalla äidinkielelläni. Olenkin kehittänyt yksinkertaisen systeemin, jonka avulla lauluoppilaani oppivat harjoittelemaan myös itsenäisesti. Laulunlahjan arvot “selkeys, ilo ja luonnollisuus” ovat toimintamme ydin.

Blogistani löydät ajatuksiani laulutekniikasta sekä muista ihmisäänen ihmeistä. 

Laulunopettajanasi haluan auttaa Sinua löytämään oman äänesi. Haluan, että oppiminen on Sinulle yksinkertaista ilman että joudut arvailemaan, mitä opettajasi mahtaa tarkoittaa. Haluan, että tiedät, mitä Sinun tulee tehdä, jotta äänesi on vapaa ja jotta voit ilmaista itseäsi laulamalla haluamallasi tyylillä.

Toivon sydämestäni, että saat laulamisen kautta iloa elämääsi.

Lisätietoja laulunopetuksesta löytyy täältä. 

Lisätietoja esiintymisistäni löydät tästä!

LAULAJA-LAULUNOPETTAJA EEVA SAARENPÄÄ

Koulutus

2018 Master of Arts in Musik Pädagogik, klassik vokal (Musiikkipedagogi), Hochschule Luzern, Switzerland
2016 Master of Arts in Music Performance, klassik vokal (Muusikko YAMK), Hochschule Luzern, Switzerland
2012 Bachelor of Arts in Music (Muusikko AMK), klassinen laulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
2008 Muusikko, Kuopion konservatorion ammatillinen 2. aste

Bk to Top
0
    0
    Ostoskorisi sisältö
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa verkkokursseihin